Journalartikel
Autorenliste: Huttunen, K.; Wahlen, S.
Jahr der Veröffentlichung: 2010
Seiten: 1-19
Zeitschrift: Kulutustutkimus.Nyt
Bandnummer: 4
Heftnummer: 2
Verlag: Kulutustutkimuksen seura ry
Eurooppalaisen kuluttajapolitiikan juuret kietoutuvat vapaita markkinoita ja yksilön vapautta korostaneeseen klassiseen liberalismiin. Euroopan unionin perustamiskehitys voidaan jäljittää osaksi toisen maailmansodan jälkeistä poliittista ja taloudellista yhdentymiskehitystä. Sopimus Euroopan unionista syntyi varsinaisesti vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksella, jossa jäsenvaltiot sitoutuivat yhtenäisen politiikan ja Euroopan sisämarkkinoiden edistämiseen sekä siirtämään kansallisvaltioidensa toimivaltaa Euroopan unionin keskuselimille. EU:n jäsenvaltiot ovat jäsenyytensä myötä sitoutuneet yhteisön direktiiveihin ja lainsäädäntöön. Yhtenäisistä asetuksista ja päämääristä huolimatta jäsenvaltioiden kuluttajapolitiikka on rakentunut eri kansallisvaltiossa eri tavoin. Lisäksi vaikka EU:n yhtenäinen kuluttajalainsäädäntö koskettaa kaikkia sen jäsenvaltioita, ainakin toistaiseksi kansalaisvaltiot ovat voineet noudattaa osittain tiukempia kansallisia lakejaan. Tässä artikkelissa tarkastelemme kahden Euroopan unionin jäsenvaltion, Suomen ja Saksan, kuluttajapolitiikan rakentumista. Tarkoituksena on tarkastella näitä maita yhteistä eurooppalaista taustaa vasten sekä paljastaa molempien kansallisvaltioiden kuluttajapolitiikan kehityksen erityispiirteitä. Pyrimme samalla tuomaan esiin joitakin haasteita, jotka liittyvät Euroopan unionin yhtenäisen kuluttajapolitiikan ja sisämarkkinoiden toimivuuden rakentamiseen.
Abstract:
Zitierstile
Harvard-Zitierstil: Huttunen, K. and Wahlen, S. (2010) Euroopan unionin kuluttajapolitiikan haasteita: historiallinen katsaus Europaan unionin ja sen kahden jäsenmaan, Suomen ja Saksan, kuluttajanpolitiikan rakentumiseen, Kulutustutkimus.Nyt, 4(2), pp. 1-19. https://researchportal.helsinki.fi/fi/publications/euroopan-unionin-kuluttajapolitiikan-haasteita-historiallinen-kat
APA-Zitierstil: Huttunen, K., & Wahlen, S. (2010). Euroopan unionin kuluttajapolitiikan haasteita: historiallinen katsaus Europaan unionin ja sen kahden jäsenmaan, Suomen ja Saksan, kuluttajanpolitiikan rakentumiseen. Kulutustutkimus.Nyt. 4(2), 1-19. https://researchportal.helsinki.fi/fi/publications/euroopan-unionin-kuluttajapolitiikan-haasteita-historiallinen-kat